Use Google translate to translate the web page. Telge AB takes no responsibility for the translation.

Kastelukielto Södertäljen ja Nykvarnin kunnissa

Pohjaveden taso on Ruotsissa tällä hetkellä monin paikoin epätavallisen alhainen. Södertäljen ja Nykvarnin kunnissa tilanne on niin vakava, että käyttöön otetaan kastelukielto. Kielto koskee kaikkia kunnallisen veden käyttäjiä, myös elinkeinoelämää ja yhdistyksiä, 2. toukokuuta 2017 alkaen toistaiseksi. 

Kunnallista juomavettä saa käyttää ensisijaisesti ruokaan, juomaksi ja hygienian hoitoon. Noudattamalla kastelukieltoa autat säästämään pohjavettä, jotta sitä riittää sairaaloille, esikouluille, vanhustentaloille ja arkikäyttöön kodeissa.

Mitä on tapahtunut?

Telge Nät valvoo ja mittaa pohjaveden tasoa säännöllisesti. Normaalitapauksessa pohjavesivarannot täyttyvät kylmänä vuodenaikana ja niitä voidaan käyttää lämpimänä vuodenaikana. Tulevan kesän osalta tilanne on kuitenkin aiempaa huonompi. Pitkien kuivien kausien takia pohjaveden taso ei ole noussut normaalisti. Siksi meidän onkin nyt tehtävä kaikkemme, jotta vettä riittää koko kesäksi.

Elinkeinoelämää koskeva poikkeus

Kastelukielto ei koske sellaisia yrityksiä, joiden on käytettävä juomavettä voidakseen harjoittaa yritystoimintaa, mutta kyseisiä yrityksiä kehotetaan säästämään vettä. Tämä koskee
yrityksiä, jotka käyttävät korkeapainepesureita ja käyttävät vettä betonin valamiseen tai pölyn sitomiseen rakennustyömailla tai kastelevat myyntiin meneviä kasveja esimerkiksi kauppapuutarhoilla tai taimitarhoilla.

Kastelukielto tarkoittaa, että:

  • Uima-altaita ei pidä täyttää kunnallisella juomavedellä. Tämä koskee myös puhallettavia uima-altaita sekä kylpytynnyreitä ja -paljuja. Maahan kaivettua uima-allasta voidaan täyttää sen verran, että altaan runko ei romahda, mutta ei enempää. Käy näiden sijaan uimahalleissa ja -rannoilla.
  • Puutarhaa ei saa kastella vesiletkulla tai sadettimella. Kastelua varten tulee sen sijaan kerätä sadevettä.
  • Autoa ei saa pestä vesiletkulla tai painepesurilla. Suosittelemme ammattimaisia pesuhalleja ja itsepalveluhalleja, jotka kierrättävät käyttämänsä pesuveden.
  • Julkisivuja, terasseja ja vastaavia ei saa pestä painepesurilla.

Vinkkejä veden säästämiseen:

  • Ennen kuin käytät vettä, mieti, onko se välttämätöntä juuri nyt.
  • Vaihda suihkupäät ja hanat vettä säästäviin malleihin.
  • Älä juoksuta vettä turhaan. Vettä virtaa 5–6 litraa minuutissa hanan ollessa auki.
  • Älä täytä kylpyammetta. Käy suihkussa nopeasti, ja sulje hana saippuoinnin tai shampoon levittämisen ajaksi.
  • Käynnistä pyykki- tai astianpesukone vasta, kun se on täynnä. Tiskikone kuluttaa vettä pesukertaa kohden 15 litraa ja pyykkikone 50 litraa.
  • Älä tiskaa astioita juoksevan veden alla. Pese astiat tiskialtaassa tai vadissa. Käytetyllä tiskivedellä voi esim. huuhdella nestepakkauksia.
  • Jos vettä pitää juoksuttaa kauan, että se kylmenee, täytä kannu ja laita se jääkaappiin.
  • Jos käyt vain pissalla, käytä pienempää huuhtelupainiketta. Voit myös asentaa vettä säästävän wc-istuimen. Sekä luonto että lompakko kiittävät.
  • Lämmitä vesi vedenkeittimessä tai kattilassa, jos lämpimän veden tulo hanasta kestää kauan.

Korjaa tiputtavat hanat ja vuotavat wc-istuimet:

  • Tiputtava hana saattaa kuluttaa jopa 20 000 litraa arvokasta vettä vuodessa. Se vastaa yli 130 täyttä ammeellista. Se on noin 55 litraa vuorokaudessa.
  • Vuotava wc-istuin saattaa kuluttaa vuodessa jopa 400 000 litraa vettä, mikä vastaa 2 700 ammeellista. Se on noin 1 000 litraa vuorokaudessa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Mistä kunnallinen juomavesi otetaan?

Viidesosa Södertäljen ja Nykvarnin kunnallisesta juomavedestä on luonnollista, sadevedestä kertyvää pohjavettä. Loppu pumpataan Mälarenista. Se puhdistetaan luonnollisesti suodattamalla se vierinkiviharjun läpi, tarkistetaan, käsitellään ja toimitetaan sinun vesihanaasi.

Kuinka kauan kastelukielto jatkuu?

Kastelukielto on voimassa 2. toukokuuta alkaen toistaiseksi. Ennusteiden pohjalta arvioimme sen kestävän koko kesän.

Voiko vesi loppua?

Ei. Normaalisti pohjavesivarannoissa on ylikapasiteettia. Mutta tason laskiessa liikaa normaali turvamarginaalimme pienenee. Tämä ei koskaan tapahdu yhtäkkiä, vaan vedenpinnan lasku vie aikaa. Voimme tuona aikana valmistautua tilanteeseen muun muassa tiedottamalla asiasta julkisesti, kuten nyt. Jos kaikki osallistuvat säästötalkoisiin ja noudattavat kastelukieltoa, pohjaveden pinta palautuu pikkuhiljaa normaalille tasolleen.

Mitä Telge Nät tekee?

Telge Nät selvittää vedenkulutuksen kasvun ja vedenpinnan laskun syitä ja pyrkii ratkomaan ongelmia. Suunnitelmat on sopeutettava tarpeiden mukaan jotta vedensaanti turvataan pitkällä tähtäimellä. Se tarkoittaa myös putkiverkon tutkimista sekä mahdollisten vuotojen, pohjaveden reittien ja vesivarantojen selvittämistä. Samaan aikaan viestitämme kotitalouksille, yrityksille ja teollisuudelle vedenkulutuksen vähentämisestä joka tasolla.

Mitä pitää tehdä, jos omistaa uima-altaan?

Kastelukielto koskee kaikkia uima-altaita, myös puhallettavia uima-altaita sekä kylpytynnyreitä ja -paljuja. Maahan kaivettua uima-allasta voidaan täyttää sen verran, että altaan runko ei romahda, mutta ei enempää. Tutustu uima-altaan asennuksen yhteydessä saamiisi ohjeisiin tai ota yhteyttä altaan myyjään, jos olet epävarma asiasta. Allasta ei saa täyttää vain siksi, että voisit uida siinä.

Lue lisää kastelukiellosta osoitteesta www.telge.se


Telge Nät AB Puhelinvaihde: 08-550 233 00, www.telge.se

 

Senast ändrad: 5 maj, 2017